Minä en enää yletä syömään varpaitani by Salla

salla

Kuvaaja/photographer: Salla Thure

Kokemus/experience: Viiden vuoden hyvin satunnainen vapaa-ajan valokuvaus, viimeaikoina olen työssäni valokuvannut tuote- ja fiiliskuvia.

Kuvan nimi/name of the photo: ”Minä en enää yletä syömään varpaitani”

Tarina/story:
Antin kädet livahtivat nopeasti taskuun ja suu hymyyn kun hän asettui valokuvauspaikalle. ”Tämä on minulle hyvin epäluonnollinen asento” muminaa kuului kameran edestä kun poseerausta haettiin, mutta juuri siinä asennossa sitten tuli se paras kuva.

Antin kuvaaminen pomoilemassa studionsa ovella oli aivan ensimmäinen idea joka mieleeni tuli kun tästä blogista kuulin. Tiesin ennestään, että Alias Studiolla on kivan värinen ovi, ja tahdoin käyttää sitä kuvassa. Junaradalla leikkivä supersankarimme osaa siis tarpeen tullen olla myös aivan jotain muuta kuin minulle kuvailtu ”lupsakka savolainen”, sillä vastahakoinen poseeraus lopulta tuli ennen kuin ehdin sanoa muuta kuin ”käännä päätä vähän tännepäin, sulta näkyy vain yksi silmä”.

Koska minulla on taipumusta tekotaiteellisuuteen, tahdoin nimetä työn tekotaiteellisesti, joten selitetään sekin sitten. ”Tuohon minä en enää pysty, minä en enää yletä syömään varpaitani” oli Antin kommentti siihen, kun reilu yksivuotias kummipoikani söi kahvilassa kenkiään.

Laitteet/gear used: Canon PowerShot SX10IS

salla2

 

One thought on “Minä en enää yletä syömään varpaitani by Salla

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s